Kultainen Palmu - Musta Lammas
Facebook

Kultainen Palmu

KuopioTahko-alueen kolmannessa matkailugaalassa 27.11.2023 palkittiin paikallisia toimijoita. Ravintolamestarit palkittiin Vuoden Syöttäjänä Kultainen Palmu palkinnolla jo toista kertaa!

Kutsuvierastilaisuudessa oli paikalla alueen matkailu- ja tapahtuma-alan toimijoita, Kuopion kaupungin ja eri hankkeiden edustajia sekä muita alueen yritysten edustajia. Illan aikana kuultiin mielenkiintoisia ja ajankohtaisia puheenvuoroja, nautittiin loistavasta ruoasta sekä viihdyttävästä ohjelmasta.

Tapahtumassa palkittiin tänäkin vuonna itsensä ylittäneitä yrityksiä ja henkilöitä, joita alan toimijat ovat saaneet äänestää keskuudestaan. Voittajat palkittiin uniikeilla Kultainen Palmu -palkinnoilla. Ravintolamestarit palkittiin Kultaisella Palmulla jo toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2021.

Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

  • 06.12.

    Juhlista itsenäisyyttä Mustassa Lampaassa

    Juhlista itsenäisyyttä Mustassa Lampaassa

    Elämysmenu Mustassa Lampaassa on hieno tapa juhlia itsenäisyyttä.

    Lue lisää »

  • Puutarhurin pajat Kahvila Kantissa

    Puutarhurin pajat Kahvila Kantissa

    Syksyn aikana järjestettävissä puutarhurin pajoissa Kahvila Kantissa pääset puutarhuri Sanna Sutisen oppiin kranssien ja kimppujen tekemisessä. Pajan hintaan sisältyy opetus, kaikki tarvikkeet, kaksi lasia juomaa sekä tapastyyppista purtavaa. Pajoissa valmistetaan rennolla otteella eloisa ja näyttävä kranssi tai kimppu. Jokaisen oma käden jälki saa näkyä!  Aiempaa kokemusta sitomisesta ei tarvita. Puutarhuri ohjaa työssä alusta loppuun.

    Lue lisää »

  • Nyt luukutetaan! Pikkujoulushow Puijon Majalla

    Nyt Luukutetaan! Pikkujoulushow Puijon Majalla

    Pikkujoulushow ja -illallinen 18.11. & 15.12. Puijon Majalla.

    Kaikki luukut auki heti! Elävä joulukalenteri näyttää alle tunnissa joulusta kaiken olennaisen ja erityisesti epäolennaisen. Nyt ilotulitetaan pikkujouluhauskaa tiktoktahtiin! Kuusivarkaan ABC. Tonttupipo kiristyy -joulustressin maailmanennätysyritys! Tekoäly erottelee kiltit tuhmista. Torttujen vääntämistä ja piparin mussutusta huumorinkierrätyspotpurissa niin, että glögirusina on mennä nenään. Totisesti näin on! Eikun ei yhtään totisesti! Munatotisesti? Ehdottomasti!

    Lue lisää »

  • Jouluherkut kotiin helposti

    Jouluherkut helposti

    Helpota jouluvalmisteluitasi! Kuopion Klubi ja Puijon Maja valmistavat maukkaat joulun herkut puolestasi. Klubilta joulupöytään on tarjolla mm. Klubin sienisalaattia ja Klubilla savustettua lohta. Myös paistettua kinkkua on saatavana, kahdessa eri koossa. Puijon Majan jouluruokapakettiin pakataan jouluruoat kahdelle.

    Lue lisää »

  • Lahjakortit suoraan sähköpostiin

    Lahjakortit suoraan sähköpostiin

    Ravintolamestareiden lahjakortti maukas lahja! Voit tilata lahjakortin nyt suoraan sähköpostiisi.

    Lue lisää »

  • 29.12.

    Livekaraoke Pannuhuone Gust. Raninilla

    Livekaraoke

    Bändi veivaa ja sä laulat! Päästä valloillesi sisäinen starbasi ja tartu mikkiin! Supersuositun livekaraoken vuoden vikat laulut laulellaan Pannuhuone Gust. Raninilla 29.12.

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste

Chaine des rotisseurs

Chaine des rotisseurs

Trip Advisor